VIENOLAN TAPPIVANUKAS
★ 148 cm ruunikonkimo suomenpienhevosori, s. 01.12.2014 (7v*), koulupainote (vaativa B), kasv. Viljavaaran Kartano, om. VRL-13679
Vienolan Tappivanukas on virtuaalihevonen.
Velli on ihanan värinen, lupsakan luonteinen ja lempeä kuin nallekarhu! Velli on myös erittäin rauhallinen ratsastaa ja sillä saattaa olla aluksi vähän tahmean tuntoiset askeleet, mutta se kuitenkin vastaa apuihin hyvin, joskin vain hieman hitaammanpuoleisesti.
Ori on harjatessa ja muutenkin ihan normaalisti hoitaessa kiltti ja utelias. Se nyplää aina ylähuulellaan esimerkiksi sen hoitajan takin huppua tai hihoja, joskus se jopa antaa pikkupusuja naamalle. Velliä voi hoitaa ihan jokainen hevostyttö tai -poika, sillä se on erittäin kiltti, hyväsydäminen ja lempeä hevonen!
Ratsastaessa Velli on aluksi vähän löysä ja hidas, mutta reipastuu ajan myötä. Reagoi ensialkuun myös melko hitaasti ratsastajan apuihin, etenkin eteenpäinvieviin sellaisiin, mutta muuten ori on mukava. Vellillä on hyvä ja rento perusmuoto ja kunhan se alkaa liikkumaan reippaammasti, se on hyvin nöyrä ja miellyttävä ratsastettava. Velli osaa monia vaikeitakin kouluratsastukseen liittyviä asioita, eikä niitä tarvitse kovinkaan montaa kertaa siltä pyytää, kun on jo niin kokenutkin.
Hypätessä Velli on ehkä vähän kömpelö, mutta on silti aika innokas esteillä. Vellin hypyt ovat kuitenkin matalan mallisia, joten yleensä se ylin puomi sieltä esteestä kuitenkin alas tipahtaa. Velli on suhteellisen raskaslaukkainen hevonen, joten se hengästyy helposti ja alkaa silloin myös hidastamaan vauhtia, kun sen laukka ei enään jaksa rullata eteenpäin ihan täydellä teholla.
i. Jokikylän Musti
sh, 165 cm, m |
ii. A.N. Musta
ie. Veijalan Tamara |
iii. A.N. Mustikka
iie. Hunajainen iei. Tomu-Kehveli iee. Veijalan Ainiaan |
e. Karhuluodon Lumotar
sh, 153 cm, rnvkk |
ei. Sysimetsän Leijonamieli
ee. Taatelin Ainokainen |
eii. Suolammen Roomeo
eie. Sysimetsän Irmeli eei. Killeri eee. Pirunpellon Sonia |
KRJ KOULURATSASTUS (6 sij.)
14.01.2015 Ramya Ranch va B 5/40
18.01.2015 Ramya Ranch va B 6/40
19.01.2015 Ramya Ranch va B 5/40
22.01.2015 Yemene va B 1/40
23.01.2015 Yemene va B 4/40
01.03.2015 kutsu va B 5/41
14.01.2015 Ramya Ranch va B 5/40
18.01.2015 Ramya Ranch va B 6/40
19.01.2015 Ramya Ranch va B 5/40
22.01.2015 Yemene va B 1/40
23.01.2015 Yemene va B 4/40
01.03.2015 kutsu va B 5/41
04.01.2015 päiväkirjamerkintä kirjoittanut VRL-13679 (omistaja)
Nyt alkoi sitten Vellin kanssa se vähän rankempi kisatreenaus ensi keväällä alkavaa kautta varten! Tänään menin oriilla kouluratsastusta kankikuolaimilla ja kaikki sujui oikein hyvin, eli niin kuin kaiken pitikin sujua! Tehtiin pääasiassa pohkeenväistöjä ja niitä tehtiinkin joka askel-lajissa. Laukassa ei ainakaan aluksi oikein onnistunut, mutta ravissa ja käynnissä sujui ihan mukavasti.
Nyt alkoi sitten Vellin kanssa se vähän rankempi kisatreenaus ensi keväällä alkavaa kautta varten! Tänään menin oriilla kouluratsastusta kankikuolaimilla ja kaikki sujui oikein hyvin, eli niin kuin kaiken pitikin sujua! Tehtiin pääasiassa pohkeenväistöjä ja niitä tehtiinkin joka askel-lajissa. Laukassa ei ainakaan aluksi oikein onnistunut, mutta ravissa ja käynnissä sujui ihan mukavasti.