SALARINTEEN SULO
★ 145 cm ruunikko suomenpienhevosori, s. 29.09.2014 (6v*), koulupainote (vaativa B), kasv. Salarinne, om. VRL-13679
Salarinteen Sulo on virtuaalihevonen.
Sulo on hauska, ratsastettavana tahmea ponikokoinen suokkiori, jonka lempipuuhaa on ehdottomasti syöminen. Se hamuaa ihmisiltä jatkuvasti herkkuja ja tekee melkein mitä vain saadakseen ruokaa. Oikea tankkihan Sulo ulkomuodoltaan onkin!
Hoitaessa Sulo on leppoisa ja erittäin rauhallinen. Pysyy hyvin paikoillaan, eihän Sulolla olekaan koskaan minnekään yhtään kiire!
Ratsastaessa ori on suoraan sanoen tahmea sekä laiska, ja sitä pitääkin herätellä paljon jotta sen saisi nostamaan edes laukan ja liikkumaan vähän nopeampaan tahtiin. Sulolla on myös lyhyet, ponimaiset askeleet ja sen ravi on tasaista, sillä Sulolla on todella pyöreä selkä. Esimerkiksi lisättyä ravia pitää harjoitella Sulin kanssa tovin aikaa, kun siitä ei meinaa sitten millään irrota askelta!
Esteillä ehkä ihan pikkuisen reippaampi, mutta siltikin löysä ja verkkainen. Sulo hyppää yleensä siis tönkköjä ja lyhyitä hyppyjä ja pudotteleekin sen takia puomeja tiheään vauhtiin. Kilttihän ori siis on joka tilanteessa kun ratsastaja sen selässä on, ei sen asian kannalta Sulossa ole mitään moitittavaa.
i. Sulevi
|
ii. Suloinen
ie. Pella Peloton |
iii.
iie. iei. iee. |
e. Salarinteen Hilunen
|
ei. Hilander
ee. Heljä |
eii.
eie. eei. eee. |
KRJ KOULURATSASTUS (0 sij.)
05.01.2015 päiväkirjamerkintä kirjoittanut VRL-13679 (omistaja)
Kokeiltiin (huom. oikeasti vain kokeiltiin...) tänään Sulon kanssa hiihtoratsastusta pellollamme! Suksien päälle, Sulon "huiman" vauhdin perään uskaltui kyykkimään naapuritallilta Karhuluodosta ystäväni Lola, joka osasi oikeasti suhteellisen hyvin tämän hiihtämisen taidon, sillä itse pysyin vain turvallisesti tänään vähän reippaamman luonteisen luottopollen, Sulon satulassa hoitamassa sitä hommaa, minkä osaan paremmin tehdä.
Sulon vauhti ei tosiaankaan ollut mitään nopeaa ja jouduinkin oria pari kertaa raipalla lätkäisemään sen takapuolelle. Oli se ainakin innokkaampi ja reippaampi kuin kentällä koulua mentäessä! Mutta hyvin kuitenkin meni ja meno oli tasaista. Lolakaan ei siis yhtäkään kertaa onnistumaan kaatumaan nokilleen ja onneksi, sillä pakkasta oli paljon mittarissa.