virtuaalihevonen MAHTILAN TOSI-ISO
Iiro on sellainen hieman hössöttäjän luonteinen piekkariori. Se yrittää kuitenkin aina parhaansa ja osaa viihdyttää kaikkia allapäin olevia ja jopa niitä, jotka eivät ole surullisia! Tiivistettynä siis utelias, suloinen ja yhteistyöhaluinen nuori herrasmies.
Hoitaessa Iiro on oikein kiltti. Ori on myös todella utelias ja sympaattinen tapaus, jolle ei voi muuta kuin nauraa sen temppujen kanssa. Näihin niin sanottuihin temppuihin kuuluu esimerkiksi "pusuttelut" ja paidan kuolaaminen herkkujen etsinnän merkeissä. Joskus saattaa olla vähän vilkas ja samalla sitten pyöriä pari kierrosta karsinassa. Muuten Iiro on kyllä mukava hoidettava.
Kouluratsastusta mentäessä Iiro on yritteliäs ja varsinkin yhteistyöhaluinen. Vaikka sen keskitys välillä herpaantuukin pääosin sen nuoren iän vuoksi, sillä on kiva ratsastaa, sillä se osaa olla tarpeen tullen myöskin herkkä ja keskittynyt ja silloin se jo alkaakin vähän muistuttaa kouluratsua päättömän kanan sijaan!
Hypätessä innokas ja näyttääkin sen erittäin selvästi. Höslää melko lailla, mutta on kuitenkin mukava esteradoillakin. Iirolla ei ole ihan hyppykohtien katsominen hallussa, joten se saattaa hypätä välillä joko liian kaukaa, tai sitten liian läheltä, mutta yli se kuitenkin aina menee, ei siis koskaan kiellä. Puomeja tosin se saattaa kolisuttaa maahan saakka. Reipas ja vauhdikas ratsu, joka hyppää toisinaan aika outoja pomppuja!
i. Mahtilan Tosisana
|
ii. Sanansaattaja HEP
ie. Mahtilan Tosi-Iloinen |
iii. Sanakonkari
iie. Onnellinen Anneli iei. Mahtilan Kunkku iee. Ilona |
e. Iso-Elviira
|
ei. Isoniemen Eki
ee. Auroora |
eii. Isoniemen Ainoa
eie. Himpshei eei. Viherlaakson Laventeli eee. Viherlaakson Assi |
KRJ KOULURATSASTUS (6 sij.)
26.01.2015 Ramya Ranch he B 5/40
24.01.2015 Ramya Ranch he B 4/40
21.01.2015 Ramya Ranch he B 3/40
20.01.2015 Ramya Ranch he B 2/49
19.01.2015 Ramya Ranch he B 6/40
18.01.2015 Ramya Ranch he B 4/40
26.01.2015 Ramya Ranch he B 5/40
24.01.2015 Ramya Ranch he B 4/40
21.01.2015 Ramya Ranch he B 3/40
20.01.2015 Ramya Ranch he B 2/49
19.01.2015 Ramya Ranch he B 6/40
18.01.2015 Ramya Ranch he B 4/40
09.10.2014 estevalmennus valmentajana Lola VRL-13679 (kirjoittanut)
Tänään pääsinkin pitämään valmennusta ystävälleni Bertalle sekä hänen nuorelle projektiratsulleen Iirolle. Ratsukko oli jo alkuverkkaamassa, kun saavuin maneesiin yllätysyllätys vähän myöhässä. Oriilla näytti olevan virtaa, joten käskin Bertan teettää sille erilaisia kontrollitehtäviä, siirtymiä ja ympyröitä. Kun Iiro oli jo vähän rauhoittunut, neuvoin ensimmäisen tehtävän. Tällä kertaa pääaiheena oli lähinnä jumppasarjat ja kaarevat tiet esteille, joten sovelsin näistä sitten jonkinlaisen tehtävän. Ensin harjoiteltiin kuitenkin näitä ihan yksittäisenä harjoituksena. Ensimmäisenä tehtävänä oli yksinkertainen jumppasarja. Sarjassa oli neljä estettä joka toinen ristikkona ja muut sitten pieniä pystyjä. Jokaisen esteen väliin oli mitattu yksi laukka-askel.
Vihdoin ratsukko sai aloittaa tehtävän. Käskin heidän tulla ravilla sisään, sillä Iiro näytti olevan aivan intopiukeana jo menossa. Ensimmäinen este meni hyvin, mutta toinen este, jonka ratsukko tuli jo laukalla meni nurin, sillä Iiro hyppäsi sen innarina eli jätti laukka-askeleen kokonaan pois välistä. Kolmas este meni myös hyvin, tosin todella isolla pompulla, että Bertta oli jo kaulalla tippumassa. Neljäs, eli viimeinen este hypättiinkin sitten ratsastaja kaulalla istuen, jonka jäljeen hän löysikin itsensä maasta. Yhdessä nauroimme tälle kommellukselle ja kävin korjaamassa esteet. Bertan kivuttua takaisin selkään ratsukko tuli sarjan uudestaan, hallitummin. Oikeastaan siinä ei ollut mitään moitittavaa, vaikka sarjan jälkeen Iiro innostui pukittamalla ehkä vähän liiallisista kehuista.
Seuraava tehtävä oli loivalla kiemurauralla. Kiemurauran keskellä oli kahden esteen jumppasarja yhden laukka-askeleen päässä toisistaan. Bertta ohjasi Iiron hallitusti ensimmäiselle esteelle, paikka osui hyvin. Toiselle esteelle tuli yksi raviaskel ennen estettä ja ori hyppäsi paikaltaan. Toisella yrityksellä ratsu alkoi höseltää jo paljon ennen estettä, joten ensimmäisen paikka tuli huonosti pohjaan. Sen sijaan toinen osui hyvin, joten ajattelin jo vaihtaa tehtävää.
Tehtävä oli lyhyt radanpätkä, johon kuului ensimmäisessä harjoituksessa jo tutuksi tullut ristikko-jumppasarja sekä edellisessä harjoituksessa ollut loiva kiemuraura. Lisäksi vielä lävistäjällä oleva okseri, toisella pitkällä sivulla oleva kahden pystyn suora linja sekä kavaletti lyhyellä sivulla. Ratsukko aloitti pienten välikäyntien jälkeen tehtävän. Ensimmäisenä oleva jumppasarja meni hienosti, lukuunottamata vähän pientä kiemurtelua esteiden välissä, samaten loiva kiemuraura meni hienosto. Okseri meni tosi hyvin, paikka tuli hyvin ja muutenkin onnistunut hyppy, vaikka sillä oli kokoa ainakin sen 85 cm. Viimeisetkin esteet menivät moitteitta, tähän voitiin lopettaa tunti hyvillä mielin.
03.09.2014 päiväkirjamerkintä kirjoittanut VRL-13679 (omistaja)
Kokeiltiin Iiron kanssa vähän vääntää koulua ja ihan hyvinhän se sujuikin! Iiro oli oikein mukavalla tuulella, vaikka laukanvaihtojen kera tulikin muutamat pukit innostumisen merkiksi. Harjoiteltiin siis laukanvaihtoja, mutta myöskin pohkeenväistöjä tuli tehtyä paljon!